Mikä on vegaani?
Veganismi on elämänkatsomus ja elämäntapa, jonka perusajatuksena on pyrkimys välttämään kaikenlaista eläimille harmillista toimintaa. Tähän tavoitteeseen päästäkseen veganismin harjoittaja, vegaani, pidättäytyy kuluttamasta eläinperäisiä tuotteita. Vegaani ei käytä ruokavaliossaan lainkaan lihaa, kalaa, munia, maitotuotteita, hunajaa tai näiden johdannaisia. Vegaani ei yleensä pukeudu vaatteisiin, jotka on tehty nahasta, villasta tai silkistä. Vegaani usein myös välttää eläintestattujen tuotteiden ostamista ja käyttöä.
Veganismia harjoitetaan tavallisimmin eettisistä, ekologisista tai terveydellisistä syistä, joskin uskonnolliset ja henkiset syyt ovat myös yleisiä. Veganismin sukuisia ajatuksia eläinten kunnioittamisesta esiintyy esimerkiksi jainalaisuuden, buddhalaisuuden sekä Krishna-liikkeen opeissa. Kasvissyöntiä harjoittivat myös pythagoralaiset ja jotkin varhaiset kristilliset suuntaukset. Eettisistä syistä harjoitettu veganismi perustuu spesismin vastustamiseen tai ajatuksiin eläinten oikeuksista.
Sana vegaani on peräisin englannin kielestä. Alkuperäisen sanan vegan keksivät ensimmäisen vegaaniliiton perustajat Britanniassa 1944 halutessaan erottua eläinkunnan tuotteita käyttävistä kasvissyöjistä. Sana muodostettiin yhdistämällä sanan vegetarian 'vegetaristi' alku ja loppu. Tällä pyrittiin ilmaisemaan, että yleinen vegetarismi jättää muun muassa maitoteollisuuden tukemisellaan eläinten arvostuksen puolitiehen ja vasta veganismi on sen eettisen lähtökohdan looginen johtopäätös. Vaikka veganismi on käsitteenä ja yhteiskunnallisena liikkeenä suhteellisen nuori, monet sen perusajatuksista ovat esiintyneet jo 1000-luvulla ennen ajanlaskun alkua.
Vegaaninen ruokavalio vastaa oikein koostettuna hyvin elimistön tarpeita. D-vitamiinin ja kalsiumin saantiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota; B12-vitamiini on helpoimmin saatavissa sillä rikastetuista elintarvikkeista, lisäravinteena tai pistoksena. Erityisesti lasten osalta vanhempia kehotetaan tarkkailemaan ravintoaineiden saantia aktiivisesti ja keskustelemaan asiasta asiantuntijoiden kanssa. Vegaanilasten kasvusta tehtyjen tutkimusten mukaan lapsi pärjää hyvin suunnitellulla ja monipuolisella vegaaniruokavaliolla, kunhan B12-vitamiini annetaan vitamiinipillereinä ja kalsiumin saantiin kiinnitetään huomiota.







